Putting your best self on paper is not easy 

Tarve CV:n päivittämiselle herää usein yhtäkkiä tai viime tipassa, kun mielenkiintoinen työpaikkahaku tulee vastaan.

Oman osaamisen tiivistäminen paperille ei kuitenkaan ole erityisen helppoa tai nopeaa, minkä takia toisen ihmisen näkökulmasta voi olla hyötyä. 






Tehdään yhdessä laadukas CV nopeasti ja kivuttomasti



Hyvin rakennetulla ansioluettelolla tuot persoonasi ja osaamisesi esille niin, että jäät rekrytoijan mieleen jo ensimmäisellä vilkaisulla. CV-suunnittelijana autan sinua muodostamaan rakenteeltaan selkeän ja sisällöltään relevantin kokonaisuuden, jossa vahvuutesi pääsevät oikeuksiinsa. Antamiesi sisältöjen pohjalta muodostamme yhdessä uniikin Ceeveen, joka korostaa parhaita puoliasi vaikuttavasti.


Tilaa nyt!






Perustettu 2019



Olin auttanut ystäviä ja perhettäni oman CV:n suunnittelussa. Palvelusta pidettiin, ja minua kannustettiin perustamaan yritys CV-suunniteluun.

135+ asiakasta palveltu



Asiakaskuntaani kuuluu niin opiskelijoita ja toimitusjohtajia, kuin yrittäjiä, muita tekjiöitä ja asiantuntijoita. Kymmeniltä aloilta on kokemusta!

Vauhtia muttei vaarallisia tilanteita



Kaikki CV:t tehdään tehokkaasti käsityönä, niin että ne tuntuvat omalta ja edustavat osaamistasi. Tarvittaessa CV valmistuu 48 tunnissa! 




Ota yhteyttä: lilya@lilya.fi :)
© Lilya Lagerbohm / Ceevee /  lilya.fi (in english)